Täsmäkoulutusta työyhteisön lähtökohdista
Asiakaskohtainen koulutustilaisuus voi rakentua monin eri tavoin. Kaikista julkisista kurssiaiheistamme voidaan järjestää asiakaskohtaisia tilaisuuksia joko suoraan valmista kurssisisältöä hyödyntäen, vähän muokaten tai täysin asiakkaan lähtökohdista rakentamalla. Julkisten kurssiemme sisällöt ovat asiantuntijoidemme tarkoin miettimiä ja suomalaisiin olosuhteisiin sopeuttamia - niitä kannattaa hyödyntää suunnittelussa!
Pitkäkestoisempi asiakaskohtainen koulutusprojekti, esimerkiksi siirryttäessä uuteen tietojärjestelmään, suunnitellaan aina yhdessä kanssanne. Suunnittelussa käydään läpi lähtötilanne, tavoitteet, toiveet henkilöstön osaamisen kartoittamisesta, aikataulut, koulutusmuodot,
asiakirjamallit, koulutusmateriaalit, tilaisuuksien käytännön järjestelyt, sähköisen viestinnän strategia ja henkilöstön motivointimahdollisuudet. Suunnittelun tavoitteena on löytää teille parhaiten soveltuva kokonaisuus, jolla lisätään henkilöstönne osaamista ja työskentelyn tehokkuutta sekä mielekkyyttä.