Serendipiteetti (engl. serendipity) on vähitellen nousemassa kiehtovasti esiin myös edistyksellisimmissä innovaatiotoimintaa koskevissa keskusteluissa. Serendipiteetin rooli mm. edistyksellisiä, kompleksisuuden teorioihin perustuvia ekosysteemejä kehitettäessä sekä radikaalien välimaastoinnovaatioiden luomisessa on keskeinen. Mitään yksiselitteistä määritelmää serendipiteetistä ei ole olemassa. Useimmiten viitataan 1700- luvulla eläneeseen brittiläiseen kirjailijaan Horace Walpoleen, joka oli tutustunut vanhaan persialaiseen kansantaruun "The Travels and Adventures of Three Princes of Serendip", ja tarinan inspiroimana käynyt asiasta kirjeenvaihtoa aikalaistensa kanssa. Tästä dokumentoidusta kirjeenvaihdosta ja erityisesti Walpolen lähes fanaattisesta suhtautumisesta ilmiöön syntyi käsite "serendipity".

 

Kansantarussa kolme prinssiä lähtee isänsä, Serendipin kuninkaan, pyynnöstä etsimään kadonnutta taikajuoman kaavaa, jolla silloisen Serendipin, nykyisen Sri Lankan, saarta ympäröivillä vesillä olevat lohikäärmeet saadaan tuhottua. Löytöretkellään mantereen puolella prinssien herkeämätön tarkkaavaisuus, loistava huomiokyky sekä uusien johtolankojen löytäminen muodostuu käsitteeksi, ja he löytävät mitä ihmeellisimpiä hienoja asioita, joita eivät olleet edes etsimässä. Lopulta taikajuoman kaavakin löytyy.

 

Serendipiteettiä on yritetty suomentaa eri yhteyksissä mm. "onnelliseksi sattumaksi", "sattumahdollisuudeksi" (Matti Copeland) ja "huuhailuksi" (Pekka Seppänen Talouselämässä), mutta nuo yritelmät eivät riitä kuvaamaan ilmiötä sen kaikessa kiehtovuudessaan. Mistään sattumasta sinänsä ei ole kysymys: oleellista on, että pitää olla valmistautunut ja aktiivisesti etsimässä jotakin, jotta voi löytää jotain muuta, mikä osoittautuu lopulta arvokkaammaksi kuin etsitty asia. "Chance favors a prepared mind", kuten Louis Pasteur on sanonut.

 

 

Olen omassa elämässäni monet kerrat ollut tilanteissa, joissa serendipiteetti on ollut keskeisessä asemassa, ja olen oppinut kunnioittamaan sitä. Sen ansiosta mm. millimetripaperille tehdyt teknisen analyysin Point&Figure-kuviot osakkeiden hinnoista johtivat 80-luvulla minut perustamaan Suomen ensimmäisen maakunnallisen pankkiiriliikkeen. Ja IT-alan kehittämisestä vastaavana henkilönä Joensuun tiedepuistossa 2000-luvun alussa satuin keräämään monimuotoisen ja huippupätevän ryhmän kehittämään uudenlaisen yhteisöllisen työ-, oppimis- ja kehitysympäristön konseptia. Varsinkin jälkimmäinen haaste tarjosi mahdollisuuden myös järjestelmällisesti kehittää serendipiteetin havainnointia ja hyödyntämistä.

 

Joensuun tiedepuiston netWork Oasis on ollut käytössä viitisen vuotta, ja voimme tyytyväisinä todeta, että olemme ennakkoluuloisilla menettelytavoilla saaneet luotua jotain ainutlaatuista. Tätä tavoitetilaa ja sen saavuttamiseen tarvittua matkareittiä ja matkakumppaneita emme olisi millään keinolla voineet kuvata löytöretkemme alussa kymmenen vuotta sitten olleiden tietojen ja tulevaisuudennäkymien perusteella. Uskoimme vahvaan visioon ja intuitioon matkan varrella, lisäksi pidimme mielessämme amerikkalaisen huippukouluttaja Jim Rohnin neuvon: "On sumua ja näet vain sata metriä eteenpäin, miten voit nähdä kaksisataa metriä? No, kulje ne ensimmäiset sata metriä!"

 

Näiden kokemusten jakaminen on johtanut minut moniin mielenkiintoisiin ajatustenvaihtoihin ja vuosien saatossa on herännyt joukko kysymyksiä. Onko nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössämme edes mahdollista tänään määritellä muutaman vuoden päässä oleva tavoitetila ja sen saavuttamiseen tarvittavat resurssit ja toimenpiteet aikatauluineen? Johtaako nykyisten projektinjohtamismenetelmien soveltaminen TK&I-toimintaan meidät usein tällaiseen tilanteeseen: projektin voidaan neljän vuoden kuluttua katsoa teknisesti onnistuneen, eli aikanaan määritelty tavoitetila on käytettävissä olleiden resurssein avulla saavutettu sovitussa aikataulussa, mutta tämä tila ei muuttuneissa olosuhteissa enää olekaan sitä, missä itse asiassa haluamme nyt olla? Olisiko toisenlaisin menetelmin ja avoimin silmin maailmaa seuraten voitu matkan varrella suunnata resursseja uudelleen, mahdollisesti tarttua hiljaisiin signaaleihin ja päätyä viimein neljän vuoden aikana uudelleen arvioituun tavoitetilaan, joka myös vastaa sen hetken haasteisiin?

 

 

 

Avoimen innovaation paradigmaa, verkostoituneita liiketoimintamalleja ja yksilön roolia sekä merkitystä korostavia puheenvuoroja kuulee yhä tihenevään tahtiin.  Globaalin ympäristön turbulenssi vaatii paitsi reaktiivista joustavuutta (flexibility) myös proaktiivista ketteryyttä (agility). Yritysmaailmassa näihin ilmiöihin yritetään edelleen sopeutua vanhojen, teollisesta yhteiskunnasta periytyneiden toimintamallien ja tekniikoiden avulla. Projektijohtamisen nimiin vannotaan ja yhä uusia tekniikoita luodaan tehokkaamman projektijohtamisen toivossa. Talonrakennuksessa, sillanrakennuksessa ja perinteisissä investointiprojekteissa ne ovatkin paikallaan, mutta uusien tuotteiden, konseptien ja liiketoimintamallien luomisessa tarvitaan ehkä toisenlaisia menetelmiä. Toden totta, uusi edessämme avautuva innovaatiomaisema luo kiinnostavia mahdollisuuksia serendipity-ilmiötä ymmärtäville toimijoille.

 

Oasis-löytöretken varrella aloin kutsua käyttämäämme lähestymistapaa Serendipity Managementiksi. Lyhyesti se voidaan määritellä konseptiksi, jossa suunnitelmallisesti luodaan sellaisia vetovoimatekijöitä, joilla saadaan houkuteltua monimuotoista ja motivoitunutta kyvykkyyttä vuorovaikutukseen keskenään. Tavoitteena on löytää uusia, odottamattomia, piileviä mutta nousussa olevia kyvykkyysyhdistelmiä. Serendipiteettisiä ratkaisuja voi löytyä mitä moninaisimmin tavoin, vanhan keksinnön uusi käyttötarkoitus, ratkaisun löytäminen aivan eri yhteydestä kuin ajatteli tai monimuotoisen ja osin sattumalta kootun porukan motivaation ja uudenlaisen ajattelutavan avulla. Koko innovaatioyhteisön houkuttelevuus on keskeinen avainasia. Lisäksi erilaisten ihmisten satunnaisia kohtaamisia aktivoidaan erilaisin fasilitointimenetelmin ja luottamuksen rakentamistekniikoilla, arkkitehtuurin yksityiskohdilla sekä virtuaalisilla vuorovaikutustyökaluilla.  

 

 

 

 

 

 

 

 

​