Tietoteknisistä taidoista hyötyvät opettajan lisäksi oppilaat sekä koko kouluyhteisö. Siitä huolimatta tällä hetkellä vain harvoilla kouluilla on varaa panostaa opettajien ict-koulutukseen.
- Tarjoamiemme kurssien nopea täyttyminen kertoo siitä, miten kova tarve opettajilla on ajanmukaisen tietotekniikkaosaamisen kehittämiseen, kertoo FC Sovelton toimitusjohtaja Sanna Varpukari-Anttila.
Tempaus on FC Soveltolta suuri panostus: kurssien arvo on yhteensä noin 100 000 euroa. Kesä- sekä elokuussa järjestettävien kurssien valikoimaan kuuluu toimistosovellus-, kuvankäsittely-, järjestelmänhallinta- ja sovelluskehityskoulutuksia. Tulevaisuudessa tietotekniikkaosaaminen on tärkeä kansalaistaito, muistuttaa Varpukari-Anttila ja toivoo, että opettajat innostuisivat kurssien ansiosta myös taitojensa syvällisemmästä kehittämisestä.
- Tunnemme opettajan työn vaativuuden ja osaamisen ylläpitämisen haasteet. Siksi haluamme jakaa omaa osaamistamme ja auttaa opettajia selviytymään arjesta sujuvammin. Haluamme myös korostaa opetustyön arvoa keskeisenä ihmiskunnan hyvinvoinnin kasvattajana.
Kipinä ict-alalle opettajan esimerkistä
Työvoimapulasta kärsivä ict-ala kaipaa lisää nuoria toivoja ratkaisemaan esimerkiksi eläköitymisen myötä tarvittavaa työn automatisointia. Siksi kurssit kohdistettiin 7–9-luokkalaisten parissa työskenteleville opettajille.
- Yläkoulun oppilaat ovat elämänvaiheessa, jossa he tekevät suuria valintoja. Toivomme, että opettajat innostuvat tietotekniikan hyödyntämisestä ja rohkaisevat omalla esimerkillään oppilaita suuntautumaan tulevaisuudessa tietotekniikka-alalle, Varpukari-Anttila pohtii.
Opettajien ict-kurssit järjestetään FC Sovelton Tampereella ja Helsingissä sijaitsevissa osaamiskeskuksissa.
Lisätietoja:
FC Sovelto Oyj
toimitusjohtaja Sanna Varpukari-Anttila, puh. 040 7621 762, sanna.varpukari@fcsovelto.fi