Miten Eteva vapautti työntekijänsä oikeisiin töihin?

Eteva on Suomen suurin vammaispalvelujen tuottaja. Etevan palveluksessa on yli 1 400 henkilöä, joista noin 96 % tekee työtä asiakasrajapinnassa. Etevan toiminnalle ominaista on toimiminen pienissä yksiköissä. Etevalla on noin 200 toimipistettä Etelä-Suomen alueella.

Etevan tietojärjestelmät on modernisoitu viimeisen viiden vuoden aikana tietohallintopäällikkö Saku Salosen johdolla toimialalla ja jopa kuntasektorilla poikkeukselliseen tapaan.

“Joskus palveluita tarjoaville myyjille on joutunut sanomaan, että ehdotetun kaltainen ratkaisu on ollut meillä jo tovin käytössä.”

Etevan tietohallinnossa järjestelmien ylläpidosta vastaa viisi asiantuntijaa ja kolme henkilöä toimii sovellustuen parissa. Videoneuvottelujen ja verkkokokousten avulla useiden paikkakuntien välinen yhteydenpito on helpottunut vähentäen samalla matkustustarvetta.

Tällaisen tehokkuuden on tehnyt osaltaan mahdolliseksi osaamisen johtaminen ja palveluiden hankkiminen niissä tilanteissa, joissa vaadittavat toimenpiteet ovat kertaluonteisia tai hyvin syvällistä kapean sektorin asiantuntijuutta vaativia.

Tyypillisiä kertaluonteista osaamista vaativia tehtäviä ovat eri järjestelmien käyttöönotot.

Sovelto on käyttöönottojen yhteydessä tai sen jälkeen toteuttanut myös henkilöstön koulutuksia.

 

eteva