On itsestään selvää, että onnistunut projekti edellyttää ammattitaitoista projektijohtamista. Suomesta on kuitenkin pitkään puuttunut virallinen projektijohtamisen koulutus, vaikka kyseessä on täysin oma ammattinsa. Työn ohessa suoritettava Johtamisen erikoisammattitutkinto projektijohtajille -koulutusohjelma pätevöittää projektijohtamisen tehtäviin. Koulutuksessa otetaan huomioon sekä projektihallinnan käytäntö että ihmisten johtaminen.

 

JET-tutkinto

 

”Projektijohtamista tehdään tällä hetkellä hyvin vaihtelevalla osaamisella, suurin osa muun toimen ohella ja ilman alan koulutusta. Projektijohtajilla ja -päälliköillä tulisi olla alan virallinen tutkinto kuten monilla muillakin aloilla, sillä se edellyttää vahvaa erikoisosaamista”, kertoo Pasi Lehtiniemi, partneri ja johdon konsultti Soveltosta.

Markkinointi-instituuttiSovelto ja Projektiyhdistys ry ovat yhdessä suunnitelleet projektijohtajille räätälöidyn Johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET). Se on aikuiskoulutus, joka on suunniteltu työn ohessa suoritettavaksi.

Johtamisen erikoisammattitutkinto projektijohtajille antaa tutkinnon suorittajille taidot johtaa muutosta ja viedä muutoshankkeet onnistuneesti niille asetettuihin tavoitteisiin. ”Näin projektijohdosta tulee liiketoimintajohdon arvokas oikea käsi”, Lehtiniemi summaa.

”Projektityön tilaajalle tutkinto on myös vakuutus projektijohtajan pätevyydestä työtehtävään”, Lehtiniemi täydentää. ”Ja henkilökohtaisella tasolla tutkinnon suorittanut kasvattaa merkittävästi omaa arvoaan tulevaisuuden tekijänä.”

Lue koko lehtijuttu Projektityö 1/2015 ss.34-35 »

 

Koulutusohjelmat alkavat vuosittain syyskuussa ja helmikuussa

Johtamisen erikoisammattitutkinto projektijohtajille -koulutusohjelma sopii projektihallinnan ja -johtamisen tehtävissä toimiville. Tutkinto on yksi Opetushallituksen virallisista näyttötutkinnoista. Useampi koulutusohjelma on jo viety menestyksekkäästi läpi ja niistä on saatu runsaasti hyvää palautetta.

Koulutukset alkavat vuosittain syyskuussa ja helmikuussa. Ne on suunniteltu työn ohessa suoritettavaksi. Siinä opiskellaan 1–2 koulutuspäivänä kuukaudessa, opitaan omassa työssä ja tehdään ohjatusti verkko-opintoja. Jokaiselle opiskelijalle tehdään oma henkilökohtainen suunnitelma koulutuksesta ja tutkinnon suorittamisesta. Suunnitelma perustuu osallistujan lähtötilanteeseen, jo hankittuun osaamiseen sekä tavoitteisiin. Tutkinto suoritetaan näyttämällä osaaminen omassa työssä, eli koulutus ei sisällä tenttejä tai kokeita.

Johtamisen erikoisammattitutkinto soveltuu:

  • projektiliiketoiminnan johtajille ja projektitoimiston vetäjille
  • kehitys- ja projektijohtajille
  • hankejohtajille ja -päälliköille
  • projektipäälliköille, joilla on vahvaa käytännön kokemusta johtamisesta.

 

 

Johtamisen erikoisammattitutkinto – projektien johtaminen 2018


Tutkinnon osat ja valmistava koulutus laajimmillaan (7 + 2 koulutuspäivää) – tästä sinulle räätälöidään yksilöllinen opiskelusuunnitelma

Lataa JET6-aikataulu PDF-muodossa

 

Lisätietoja Sovelton JET-yhteyshenkilöltä:

Pasi_Lehtiniemi.jpg

Pasi Lehtiniemi, senior-konsultti, Sovelto Oyj
pasi.lehtiniemi@sovelto.fi
+358 50 5151 773