Yhdessä tekemällä paras mahdollinen lopputulos

Yhdessä tekemällä paras mahdollinen lopputulos

Meillä Soveltossa on jo useamman vuoden ajan ollut tarjolla mahdollisuus opiskella digitaalisesti, ajasta ja paikasta riippumatta. Palvelu, joka tämän mahdollistaa, on Sovelto Channel. Channelin oppisisällöt koostuvat pääasiassa videomuotoisista lyhyistä materiaaleista, nanopaloista. Nanopalan nauttimiseen löytyy aikaa ihan jokaisesta työpäivästä, sillä keskimääräinen nanopalan pituus on 2-3 minuuttia. Tai jos työpäivä on aivan täyteen ammuttu, voi nanopalan nauttia vaikka aamubussissa, sillä Sovelto Channel on käytettävissä millä tahansa päätelaitteella, kunhan käytössä on internet-yhteys.

Olemme jatkuvasti pyrkineet parantamaan Sovelto Channelia mm. tarjoamalla ajankohtaista sisältöä ajankohtaisista aiheista, kuten Office 365, ja parantamaan palvelun käyttökokemusta. Nyt olemme ottamassa isompaa askelta palvelun parantamisessa ja siihen työhön pyysimme mukaan jo olemassa olevia, sekä uusia potentiaalisia Channel-käyttäjiä. Järjestimme workshop-tyyppisen tilaisuuden, johon oli avoimet ovet osallistua kenellä tahansa. Aiemmin olemme kehittäneet palvelua yhdessä asiakkaidemme edustajien, kuten HR-henkilöiden kanssa. Tällä kertaa halusimme kuitenkin ääneen loppukäyttäjät. Pyysimme osallistujia kertomaan oppimisympäristöön ja sen hankintaan liittyvistä asioista sekä arvioimaan omaa osaamistaan tietyillä tietotyöläisen arkeen kuuluvilla osa-alueilla. Nämä tiedot ovat oleellisia kehitystyössämme, sillä ilman alla olevia tuloksia olisimme saattaneet nostaa tärkeiksi merkityksettömiä ominaisuuksia tai painottaa sisältövalikoimassa asioita, jotka ihmisillä on jo hallussa.

Oppimisympäristön oleelliset ominaisuudet, hankintaan vaikuttavat tekijät sekä käyttökohde

Oppimisympäristön oleellisimmiksi ominaisuuksiksi workshopin osallistujat nimesivät käytön helppouden sekä kattavan materiaalivalikoiman. Sen sijaan automaattiset ehdotukset ja muistutukset katsottiin turhiksi ominaisuuksiksi oppimisympäristön käytön osalta.

Oppimisympariston-oleellisimmat-ominaisuudet

Ostopäätökseen eniten vaikuttava tekijä on palvelun hinta. Myös mielikuva palvelusta ja sen saamat arvioinnit ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat hankintapäätökseen. Sen sijaan mielikuva palveluntarjoajasta ei ollut hankintavaiheessa merkityksellinen tekijä, vaan merkitys on nimenomaan itse palvelun luomalla mielikuvalla.

Oppimisymparisto-ostopaatokseen-vaikuttavat-tekijat

 70-20-10 -mallin mukaan ainoastaan 10% oppimisesta tapahtuu formaalin koulutuksen (luokkamuotoinen koulutus, verkkokoulutus, jne) avulla ja jopa 70% opitaan soveltamalla. Formaalin koulutuksen oppimistulosta voidaankin parantaa kertaamalla ja harjoittelemalla, ja mm. siihen Sovelto Channel ja sen nanopalat ovat mitä parhain väline.
Digitaalista oppimisympäristöä käytetään vastaajien keskuudessa eniten uusien taitojen opetteluun. Osa käyttää ajankulukseen ja osa olemassa olevien taitojen ylläpitämiseen, käyttääpä osa myös siksi, että työnantaja käskee… Niin tai näin, oppimista voidaan todeta tapahtuneen, kun tekeminen arjessa muuttuu.

Digitaalisen-oppimisympariston-kayttokohde

Oman osaamisen arviointi eri aihealueilla

Pyysimme workshopin osallistujia arvioimaan omaa osaamistaan tietotyön eri osa-alueilla. Arviointiasteikko oli yhdestä viiteen siten, että 1 = selviydyn jotenkuten ja 5 = Osaan riittävästi ja autan tarvittaessa muita. Kaikissa kysytyissä aiheissa osallistujien osaamisen keskiarvo oli hieman keskitason yläpuolella. Vastauksista löytyi kuitenkin myös ääripäitä, ykkösiä ja vitosia.

Oppimisymparisto-Oman-osaamisen-arviointi-eri-aihealueilla

Channel-käyttäjiltä hyvin yleinen kommentti on ”en tiennytkään mitä kaikkea en osaa”. Tämä johtuu siitä, että tutuissakin ohjelmistoissa on paljon ominaisuuksia, joiden olemassaoloa ei tiedetä eikä omaa osaamattomuutta näin ollen tunnisteta.

Oletko Channel-käyttäjä? Kerro meille palautteesi ja ideasi!

Osa asiakasorganisaatioistamme tekee myös itse kyselyitä omille Channel-käyttäjilleen. Näistä kyselyistä saamme erittäin arvokasta palautetta uuden kehittämisessä. On hienoa, että palvelu nähdään niin merkityksellisenä, että asiakkaamme haluavat kerätä siitä palautetta ja kehittää palvelua yhdessä meidän kanssamme. 
Otamme siis mielellämme palautetta ja ideoita vastaan palvelun käyttäjiltä. Mitä sinä olet mieltä? Jaatko yllä esitetyt tulokset? Nyt vielä on mahdollista vaikuttaa Channel 3.0 toiminnallisuuteen ja sisältöihin.  Voit lähettää meille sähköpostia osoitteeseen channelpalaute@sovelto.fi tai käy vastaamassa kyselyyn.

Lue lisää Sovelto Channelista.